Down Underista ei juuri mitään uutta

Laitetaas muutama elonmerkki tänne blogiin.

Mount Isa - Viime viikon lopulla käytiin pomon kanssa Mount Isassa kauppaamassa murkuloita. Päälimmäiseksi mieleen jäi kummallisen huonot kulkuyhteydet Sydneystä. Keskiviikkoiltana lento Brisbaneen, seuraavana aamuna lento Mt Isaan. Perjantaina illansuussa Brisbaneen, taas yötä siellä ja vasta lauantaiaamuna takas. Johtuu kai siitä että Mt Isaan on vain yksi lento päivässä ja Sydneyn lentokentälle viimeiset lennot laskeutuvat ennen klo 23:a illalla. Myöhemmin ei saa, koska kenttä on asuinalueiden keskellä. Ihmiset hermostuvat jos 747 huristelee keskellä yötä pihapalmun latvassa. On tärkeää tietää, että Mount Isa on Pat Rafterin ja Greg Normanin syntymäkaupunki.



Sunnuntai - Kun vihdoin pääsimme liikkeelle, innostuimme tekemään todella pitkän kävelylenkin läpi Erskinevillen ja Alexandrian Redferniin, sieltä Surry Hillsiin kautta keskustaan. Päädyimme Domainiin, jossa tropfest (väittävät olevansa maailman suurin lyhytelokuvafestari) pikku hiljaa alkoi päästä vauhtiin. Vauhti ei tosin päätä huimannut, kun juontajat hehkuivat ja hehkuivat. Yleisö oli selkeästi varautunut tähän, sillä varsin mukavan näköistä piknikmeininkiä näkyi joka puolella. Katsoimme muutaman pätkän alusta, mutta yhdistelmänä aikainen maanantaiaamu ja myöhäinen lauantai-ilta on sen verran riskialtis, että valuimme hyvissä ajoin Circulaarin asemalle ja sieltä kotiin.



Kotipihalla oli aika rutiininkokoinen hämähäkki.






Luin loppuun Westön uuden kirja. Oli aika helmi lukukokemus, bussimatkat meni oikein siivillä. Paula lukee sitä nyt vuorostaan ja ollaankin spekuloitu kirjaa huolella pariin otteeseen... joku suomalainen ohikulkija olisi melkeen saattanut luulla meitä sivistyneiksi nuoriksi aikuisiksi.
Täytyy sanoa että oli jopa parempi kun leijat, ja se on aika paljon. Tietty ko. kirjan lukeminen kaukana Suomesta tuo siihen vielä extrafiiliksen.

Niin, saimme myös sohvan. Saattaa kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta jospa tietäisitte!?!? Ehkä sen jälkeen kun traumaattisesta kokemuksesta on kulunut riittävästi aikaa saatan avautua tänne blogiin hieman.

Väsy

Viikonloppuna ei saanut aikaiseksi päivitystä niin tehdään se nyt työviikon alkamisen kunniaksi. Viime viikko tuli siis eleltyä oman itseni herrana, ku Paula pyöri Tassussa eli Tasmaniassa. Jos viikkoa tulisi luonnehtia yhdellä sanalla niin se olisi väsymys. Kaikkihan sai alkunsa viikko sitten viikonloppuna, elämisen rutiinit menivät totaalisen sekaisin kun piti vääntäytyä Eppingiin yhdeksäksi aamulla pelaamaan pesäpalloa (tiedän, melko epästadilaista). Virallisesti kyseessä oli pesäpalloharjoitukset, tähtäimenä pääsiäisenä pidettävien Suomi-päivien Pesisturnaus, jossa eri kaupunkien joukkueet ottavat mittaa toisistaan. Oli hauskat pelit ja yllätyin positiivisesti kun rutiinia löytyi sen verran etten täysin nolannut itseäni mailan varressa. Suomalaisen tapaan treenien jälkeen mentiin paistattelemaan päivää terrassille. Päivä menikin enemmän tai vähemmän hyvässä seurassa notkuessa ja kotiin hiippailinkin vasta kun pimeä oli jo lasketunut Inner Westin ylle.

Niinpä ensimmäisenä arkiaamuna yksin ollessani nukuin hieman pommiin ja missasin normibussin. Kulkuyhteyksien ollessa mitä on, tälläiset virheet vaativat aina melko radikaalia uudelleenreititystä. Maanantaiaamut on kuitenkin hiljaisia myös tällä puolella maailmaa, joten suurta vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Tiistain myöhäinen säbävuoro ei varsinaisesti poistanut univelkaa, joten hyvin tuli torkuttua bussimatkat.

Torstaina kävin Alfred Hotelin freeroll hold'em turnauksessa, jossa palkintona paikka Pokerdomen viikkoturnauksessa. Oli kyl pitkästä aikaa tosi jees pelata liveä. Kortti ei noussu mitenkään erityisen hyvin mutta perus tight-agre positiosta tuotti sen verran hyvin pientä pottia että löysin itseni finaalipöydästä. Sössin sit itseni ulos tosi nolosti... liian vähän livekokemusta. Flopin jälkeen heads-up, mä positiossa. Kaveri sököttää, mulla naula pimeessä ja naula pöydässä. Perus isoo betsii, kaveri callaa. Turnilla pöytään alkaa muodostua selkeä suoran veto, niin meitsi hätäilee ja betsaa sen vuorolla ... Sääntönä se että mun pitää pelata samaa mitä vastustaja. Kaveri yllättäen sököttää ja mun pakko sököttää perässä. Riverillä lisäkortti suoran vetoon, kaveri laittaa mut all-in. Oon sen verran pot-commited että pakko call... ja pihalle. Leppoisa tapahtuma, mukana oli porukkaa ihan laidasta laitaan. Osa varmaan kävelly mestan ohi ja huomannu ilmaisturnauksen ja päättäny tulla kokeileen onneaan.

Lopuksi kuvien muodossa raportti lauantaipäivän sählyporukan barbequesta.

Pohjoispuolella kaikki on komeampaa.


Keskellä Paul, toinen kanadalainen, joka kiltisti kuskaa meitä kotiin joka tiistai.

Sählyvuoron Chris Chelios, Mark ja vaimo Kate


Nikon sanoin alamme tulla vanhaksi kun lapsia pörrää bileissä melkein yhtä paljon kun aikuisia.


Tietysti pientä tarkkuusvetoskabaa oli tarjolla. Vasemmalla Aussi-Mark, sählyvuoron primus motor ja barbequeisäntä.

Duunii, duunii

Kuluva työviikko meni siis pääasiassa Kalgoorliessa eli vaahdottajien piirissä tuttavallisemmin Kalissa. Kyllähän se tuli taas todettua että työelämän puitteissa sitä tuntee vasta todella elävänsä kun 2.5 megawatin SAG mylly pauhaa vieressä, aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, elohopea huojuu reilussa neljässäkympissa niissä harvoissa saitin varjoisissa paikoissa, nenässä tuntuu vaahdotuskemikaalien tuttu pistävä aromi ja silmien edessä vilistää sarjakommunikointiviestit. Hommat tuli hoidettua eli taas vaihteeksi systeemi jauhaa niinkuin pitää, ainakin seuraavaan puhelinsoittoon saakka. Kalgoorlie on suuruuten päivänsä jo nähnyt viime vuosisadan alun kultaryntäyksessä jolloin asukasluku oli suurinpiirtein sama mitä tälläkin hetkellä, noin 30000 (pari ihan mielenkiintoista detalia täältä). Kaupungista tulee aika paljon mieleen elokuvien villin lännen kaupungit leveine katuineen, mataline taloineen ja saluunatyylisine juottoloineen. Toisaalta paikka muistuttaa myös Kanadan kaivospaikkoja redneck-pickup tiheyden ollessa varsin korkea ja alkuperäiskansan syrjätymisen ollessa oleellinen osa katukuvaa. Kuningataren lädit on hoitanu hommansa täälläkin.

Kaivospiireissä Kalgoorlie kuuluu maineeltaan ihan premium kategoriaan nimien Escondida, Chuquicamata, Norilsk, Impala, Freeport jne kanssa. Kaupungin ympärillä on levoton määrä kaivoksia, niin suljettuja kuin toimiviakin. Mihin suuntaan tahansa lähdet ajamaan on horisontissa vastaanvanlaisia kasoja mitä ao. kuvassa, kaivoksen jätealueita.

Vierailemani kaivoksen lähellä on ollut aikoinaan myös oma kylänsä, jota nykyään ei enää ole olemassa. Paikan lähellä on kuitenkin vanha hautausmaa, jonka ehdin käydä tsekkaamassa ennen lähtöä. Hautausmaalla oli varsin hieno tunnelma, täysin hiljasta, tyyntä ja paahtavan kuumaa.

Keskiviikkoiltana lensin red-eye specialilla yön yli Sydneyyn, torstain "tein töitä" kotoa. Paula lähti perjantaiaamuna tyttöjen kanssa Tasmaniaan viikoksi. Tosin Michaela ja Lea olivat jäänet Whitsundayssille jumiin trooppisen myrskyn takia. Lennot Sydneyyn oli peruttu ja niinpä jäivät perjantaiaamun Hobartin koneesta. Nyt heidän pitäisi olla jo mestoilla ja vuokra-auton ahmia asvalttia. Eilen illalla käväisin Surry Hillssissä, Trinity barissa, gloorihunttaamassa Sydney FC:tä kun vuorossa oli A-liigan välierän toinen osaottelu Newcastle Jetsiä vastaan. Ensimmäisen pelin viime viikonloppuna olimme voittaneet 2-1, mutta nyt tuli kuokkaan aika suvereenisti 2-0. Brosque keräsi kaksi keltaista jo ensi puoliajalla ja lensi pihalle. Dami-Tamin termein Newcastlen intensiteettitaso oli astetta paria korkeammalla. Tänään istunu takapihalla, kuunnellu radiota ja grindannu rollia.