Juurinaineet

Toukokuun 11. päivä lähdin kohti Suomea, mukanani vakaa aikomus päästä naimisiin. Onnistuttiin ja uskoisin että bileet oli aika onnistuneet. Kuvasarjaa voi käydä katsomassa täällä. Jos jollain löytyy intoa laittaa lisää kuvia nettiin niin se olisi kiva tai vaikka meilata yksittäisiä helmiä mulle niin laittelen niitä eteepäin.

Saapuessani lauantaina lentokentälle Paula oli vastassa, mutta jo parkkipaikalla epämääräinen roskajoukko rynni esiin ja sitten mentiin. Polttarit, burning party (DJ Tiksa), meni hyvin ja naamakin saatiin taas kuntoon häihin mennessä. Ohjelmassa oli mm. modelointia, paltsihengautusta ja BX:n mälläyksen rekonstruktointi.


Warming up


Shooting

Mallikansion saa nähdä kysymällä, tosin saattaa olla että se on lainassa jollain Sydneyn johtavalla muotihuoneella. Sunnuntaina chillattiin ja pelailtiin pokeria Kimpitiellä ja kaikkein kovakuntoisimmat jaksoivat vielä katsoa illalla lätkäfinaalin.

Viikolla viimeisteltiin hääjärjestelyjä, käytiin papin puheilla, ehdin pelata yhden TARan pelinkin (jossa pidin nollan huom.) ja tapasin ihmisiä. Anna ja Pekka majoittivat meitä koko viikon, mistä suuri kiitos heille. On varmasti hieman rasittavaa nähdä kun kaverit höösäävät hääjärjestelyjä, mutta uskon että vielä hieman rasittavampaa on nähdä sitä omassa kodissa.

Häiden jälkeen koukattiin Sydneyn kautta häämatkalle Uuteen Kaledoniaan.
Reissu jakautui kahteen eri teemaan, aluksi ansaittua elpyilyä Isle De Pinsin paratiisisaarella ja lopuksi hengailua pääkaupunki Noumeassa.

Isle De Pins oli rauhallisuudessaan kuin luotu elpyilyyn. Saarella on vain muutama kylä missä paikalliset alkuperäiset, kanakit, asuvat ja sitten harvaksellaan ympäri saarta bungalowihotelleja. Vielä kun osuimme paikalle sesongin ulkopuolella, välillä kirjaimellisesti meillä oli oma ranta.


"Häikäsee"


Mäntyjä


Uskonnot vierekkäin

Oli hieman kun olisi ollut landella, kaikkialle, kuten parin kilsan päähän kyläkauppaan, poljettiin fillarilla ja vastaantulijat moikkalivat tuttavallisesti. Tietysti maattiin auringossa ja snorklailtiin koralleilla, mikä olikin aika jännää. Pimeän tultua notkuttiin ja safkailtiin hotellilla. Viikonloppuna oli Vaon kylässä paikalliset markkinat, jossa myytiin kaikenlaista, musisoitiin, tansittiin ja syötiin. Paikalliset isännät näyttivät käyvän takakontilla ihan niin kuin Suomessakin.


Leijan lennätystä


Kojut


"Tuu poju meille hommiin"


Isle De Pinsin kuuluisia etanoita


Perinnetanssi ja perinnease

Matka jatkui Noumeaan, joka on Uuden Kaledonian pääkaupunki. Reilu puolet saariston parista sadan tuhannen asukkaan väestöstä asuu siellä. Kaupunki ei siis ole suuren suuri ja ehdimme ottaa sen haltuun reissun aikana. Noumeassa näkyikin sitten kanakkien lisäksi toista kansan osaa eli ranskalaisten jälkeläisiä. Meille tyypilliseen tapaan käveltiin pitkiä lenkkejä ympäri kaupunkia ja kuten aina eksyttiin alueille jossa normituristin mielestä ei varmasti ollut mitään nähtävää, kuten aikuiskoulutuskeskuksen käsityöläisopiston takapihalle


Kirkko


Torstaitori


Katunäkymää

Sitten tietysti syötiin paljon ja usein. Kielen ja korkean hintatason lisäksi safkassa ranskalaisen perinteen huomasi ehkä parhaiten. Esillä ollut historia keskittyi lähinnä kanakkikulttuuriin, johon oli jo saatu hieman tuntumaa Isle De Pinsillä. Historiallista perspektiiviä haimme kunnon turistien lailla museosta ja kulttuurikeskuksesta.



Kylttyyriä


"Ihanaa!!"

Nyt ollaankin sitten takaisin Sydneyssä ja arki odottaa kulman takana. Akut on ihan tikissä eli ehkä sitä taas jaksaa painaa duunissa. Eilen yöllä virittelin serbialaisen nettitv:n tähän koneelle (foorumilta löytyy kaikki) ja katselin, ja kärsin, kun em haaveet voitiin unohtaa. Vielä kun aussien oma poika Hewitt pudotti Niemisen Roland Garrosilla voi kai sanoa että ei ollutkaan suomalaisen urheilun suuri päivä.